Tehtäviä 2022

 

La 8.1.2022 Joitakin aikoja sitten, kauan taaksepäin katsoen oli joku grafiikkabiennaali, jossa suomalaiset kai pärjänneet. Luin huonolla mielenkiinnolla lehtiä, joissa julistegrqfiikkaa oli. Siitä ajatus kaunis sitten, että alan tehdä uniikkeja julistegrqfiikoita. En koskaan tehnyt.

Nyt tuli pian alkavalta kurssin nimellä kulkevalta ryhmältä tai sen ohjaajalta tai vetäjältä tehtävä tehdä Omakuva, ja tarkoitus ei esittävää eli ei peiliin katsomista, ja sinne 3i muutenkaan katsota.

Eilen aloitin piirtämällä markkerilla. Piirtäminen minun juttuni on ja pientä fyysistä vaikeuttakin pienenkin kankaan kanssa.

Todellisuuta ja sen toiselle puolen katson. Tämän taustana on kärpäsongelma. Ja kärpästen halu tunkeutua korvaan. Munimaan? Ja mitä munasta, toukka. Soutinella oli ruokatarpeiden raatoja asunnossaan ja hän joutui operoitavaksi jonkun mentyä hänen korvaan. En tiedä menettikö kuulonsa. Muistelen vain kerran joskus kauan sitten tähän kummalliseen tietoon törmänneeni. Ja Soutine kiinnostaa hieman kun ehkä hänenlaisenaan minut nähdään. Vaikken raatoja keräile. Syön ne pois.

Neanderdaalilaisenakin ehkä kärjistetysti minut nähdään. Todellisuudessa ei nyt partaa, vain parin viikon sänki. En partaa, kun syömisessä likaantuu. Mutta olen laiska ajelemaankin pois.

En muista, kumpi teksti tuossa, oma vai Pöntisen runontapaisen pätkä.

Ju. Väreillä omat merkityksensä on markkereissakin vaikkei itse sekoitettuja. Vaalean vihreä ja punainen näille lämpille väreille ominaisika ovat viileitä, mikä ehkä hyväkin, jos kuvittelee värit niin että lämpimiä olisivat. Minä kun hapannaama, joka ei lämmöstä tiedä, ja jota naiset juoksevat karkuun ja mummot papat vaihtavat kadun puolta vastaan tullessa. Ja joku epäilee että onko juonut litran vodkaa kun katkokävelyä, jolle myös koronaa tarjotaan selitykseksi.

 

Tietenkään en tätä tilannetta muista yli kolmen vuoden takaa. Mutta muistan 10 sekuntia pari sekuntia ennen ja sen ettei liukastuminen ollut. Sen tietyn jutun, joka liikahti? lisäksi jotain takaapäin? Lennosta en muista, joten jotain tapahtui nopeasti. Kännissä olin, muttei tajuttomuus siitä. Vaan sairaalasta pois lähtiessä olleiden vaatteiden mukaan hyvin verisenä. Ja en kelvannut ensimmäiseen ambulanssiin. Liekö pelastukseni, että sitten taisi tulla lääkäriambulanssi toisesta kutsusta. Puliukko se. Pultsarinakin olen itseni piirtänyt. Sellaisena minut nähdään.hdään ja muiden asenteen siitä, kun ei ensimmäinen ambulanssi huolinut.

Ja kauniita naiskasvoja joskus ennen piirsin. Vartaloita tissejä ja sitä yhtä omasta päästä abstraktisti. 3i liity tehtävään. Vai liittykö? Meissä kaikissa on feminiininen puoli ja jotain siltä väliltä, maskuliineillakin, ja feminiineillä Maskuliininen tai muuta. Ja minulla on markkereita.

 

 

 

 

2022




Lähiaikoina tänne jotain alkua

Ma 7.2.2022 14.16 kävin tänään Villa Ullaksessa ja katsoin hieman näyttelyä läpi. En kuvia ottanut, mutta laitan tähän sen maalauksen kuvan, joka itseltäni siellä, kun harva pystyy tai haluaakaan käydä, vaikka laskiaispulla oli oikein makoisa.

Mare, akryyli kankaalle, muistaakseni 30×70 cm… 2021

Ja uusia on tullut paljonkin, joten vain muutama esimerkki…

Akryyli kankaalle, Tammi 2022

Sitten piirtelyyn, kun sen enempää tämä kuin somekaan ei mun juttu… ja kaikenlainen promootio tuo tarjouksia, joiden todenperäisyyden selvittely vaikeaa, välillä mahdotonta… taidemessutarjoukset ilmeisen aitoja ja Barcelona maksettiin, mutta resurssit menivät viimeistään koronan tuomiin lykkäyksiin ja kun rahoitusta ei ollut, ni rahat hukkaan…

Helsingin Outsider-festivaalille haettu, mutten konkreettisesti millään tietyillä ”teoksilla”, vaan hyväksynnän tullessa jos, ni tarjoan sitä mikä tehdään tarkoituksella tai kuitenkin parasta.

Minä en hakemuksia oikein enää jaksa. Tänään väsynyt lyhyen kävelyn jälkeen, kun jo toinen hylky tuli kuljetustukeen. Ennaltaehkäisevänä ei saa mitään. Joten stressi aiheuttanee pöpiläreissunkin ennen pitkää, vaikka mentaalisesti tunnen itseni vahvaksi. Rahaa rahaa, velkaa velkaaa, kierre, josta ei pääse. 2007 sain ulosotot pois, nyt takaisin. Sairaalassa ollessa 250 euroa vuokran jälkeen kuussa ja se ei edes laskuihin riittänyt. Sitten hajonneiden koneiden tilalle uutta, sairaalamaksut ja vuokrarästit. Kaikki rahat laskuihin ja velkoihin ja sitten uutta velkaa. Tänään jäi kansaneläkkeestä vuokran jälkeen pari kymppiä. En minä kirjoita tätä rahaa kinutakseni, vaan ettei enää jaksa ojossa olevia käsiä, ojossa viemään loputkin. Aini se parikymppiä, meni jo. Ei ole loppuja. Sytyttää jämän nyt. Kun persaukisuus huono syy lopettaa sitä.

Su 30.1.2022 19.28 Valintoja esille viime päiviltä. Tänään aloitin ensimmäistä akryyliä tänä vuonna ja keskeneräisestä kuva.

Tänään akryyli alkuun palettiveitsellä…

Helmissä, Kuvapajassa, alkuun saatu lopeteltiin 27.1. Nestemäinen vesiväri ja tussi…

Ja esimerkkejä markkereista, jotka eivät promarkkereilla, vaan halvoilla yliviivaustusseilla tai korostuskynillä tms… Promarkkereihin siirrytään jos pystytään, kun ne kalliita ovat…

 

20.1.2022 8.33 Vuosaaressa Villa Ullaksessa on seuramme erään ryhmän näyttely, jossa minäkin näillä näkymin esillä. Helmikuussa tuo. Ja siellä voi nauttia samalla kahvia vaikkapa korvapuustin kera.

Ma 24.1.2022 23.00 Ullaksesta ilmoitus ja pari kuvaa uusista…

Nuo tänään ja eilen A3-kokoisia markkereita… Pienempiäkin tuli kopiopaperille, muttei nyt niitä tähän…